Joseph F. Smithin (Hyrum Smithin, Joseph Smithin veljen, poika) perhe v. 1900 tienoilla. Mukana hänen aikuiset lapsensa, joiden puolisot ja lapset myös kuvassa.
Jokainen vähänkin vakavissaan Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon historiaa kirjoista tutkinut jäsenet tietävät, että Joseph Smith toi moniavioisuuden Kirkon käytäntöihin jossain vaiheessa (puhumattakaan niistä kaikista, jotka ovat kuulleet asiasta Kirkkoon negatiivisesti suhtautuvilta). Asia on esitettävä näin, koska moniavioisuudesta ei sen alkuaikoina juurikaan puhuttu. Aion tässä esittää joitakin ajatuksia sen harjoittamisesta Kirkon alkuaikoina. Esitän asian pääasiassa sellaisesta näkökulmasta, joka ymmärtää mukana olleita ihmisiä, koska suurin osa on lukenut melko varmasti päinvastaisesta näkökulmasta esitettyjä selvityksiä. Negatiiviset argumentit ovat paljon yleisemmin tiedossa kuin positiiviset.
Vuodesta 1852 alkaen, jolloin Kirkko Brigham Youngin johdolla alkoi julkisesti puolustaa moniavioisuutta, asiasta puhuttiin melko paljon. Tiedämme näiden puheiden perusteella, että Josephin ensimmäinen moniavioinen vaimo oli todennäköisesti Fanny Alger. Dokumentaatiota asiasta ei ole, ja myöhemmät muistelut ovat usein epätarkkoja, mutta voimme todeta, että jo vuonna 1831 Joseph puhui muutamille uskollisille Kirkon jäsenille moniavioisuuden periaatteesta. (Vaikka OL 132 on ”virallisesti” annettu vasta 1842, on sen perussisältö tosiaan ollut tiedossa aikaisemmin.)
Alkuaikojen salailu johtui todennäköisesti siitä, että moniavioisuutta pidettiin melkoisena syntinä, varsinkin puritaanien keskuudessa, joita suurin osa Mormoneista oli taustaltaan (Kirkko oli perustettu vasta 1830, joten kenelläkään ei ollut pitkää kokemusta). Tämän takia Joseph arveli–aivan oikein, kuten myöhemmin kävi selville–että asiasta syntyisi helposti skandaali. Tässäkään ei ole aihetta keskustella alkuaikojen historiasta kovin paljoa, koska se vaatisi kohtuuttoman paljon tilaa, ja lukijan kärsivällisyyttä.
Yksi mielenkiintoinen asia on kuitenkin mainittava. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon yksi perusta on Mormonin Kirja. Joseph Smith kutsui sitä uskontomme lakikiveksi, koska se on todiste paitsi Kristuksesta, myös hänen kutsumuksensa jumalallisuudesta. Mormonin Kirjassa kohdassa Jaakob 2:27,30 sanotaan:
Sen vuoksi, veljeni, kuulkaa minua ja kuunnelkaa Herran sanaa: Sillä älköön teidän keskuudessanne kenelläkään miehellä olko kuin yksi vaimo; älköönkä hänellä olko yhtään sivuvaimoa…
Sillä jos minä tahdon hankkia itselleni jälkeläisiä, sanoo Herra Sebaot, minä annan käskyn kansalleni; muuten kuulkoon se tätä.
Moniavioisuus oli siis toisaalta kielletty Mormonin Kirjan tekstissä, mutta siinä oli myös annettu se poikkeustapaus, jolloin se olisi mahdollista: Herra antaisi käskyn. Nyt, Josephin opetuksen mukaan, Herra oli antanut käskyn. On ilmiselvää, että näinkin tunteellinen kysymys on jakanut ihmisiä. Asiaa kuitenkin tulkitaan helpoimmin nyky-yhteiskunnan lähtökohdista, joten lienee syytä muistuttaa, että Joseph Smith ei rikkonut mitään maallista lakia avioliitoissaan. Lisäksi hänellä oli Raamatullisten patriarkkojen esimerkki, eikä Uusi Testamenttikaan kiellä moniavioisuutta muuten kuin suosittelemalla että piispalla olisi ”yhden vaimon mies”.
Tiedämme joka tapauksessa, että vuodesta 1831 vuoteen 1842 moniavioisuus pidettiin lähes täysin pois kirjoista ja kansista (sitä ei juuri mainita edes yksityisissä päiväkirjoissa), mutta Joseph sinetöitiin useampaan naiseen sinä aikana. Vuonna 1842 kirjattiin vihdoin ylös tuo ilmoitus, joka on nykyään LK 132, ja jossa puhutaan pääasiassa iankaikkisesta avioliitosta, mutta monivaimoisuuus tulee myös tulee esiin. Jo vuodesta 1840 lähtien kuitenkin oli myös muita miehiä mukana ja useille Apostoleille oli vuoteen 1844 mennessä tullut useampi vaimo. Toisaalta tuo OL 132 ei ollut julkinen siinä vaiheessa.
Ehkä selkein ilmaisu heidän käsityksensä erilaisuudesta moniavioisuuden suhteen nykyiseen verrattuna on se, että moni Josephin vaimo jäi asumaan virallisen aviomiehensä luo. Miehen, joka yleensä tiesi, että vaimo oli sinetöity Profeettaan ja muutamat olivat paikalla kun se tapahtui; jotkut pitivät kunnianosoituksena sitä, että heidän perheensä oli sinetöity Profeettaan. Sitä pidettiin todennäköisesti heidän keskuudessaan eräänlaisena ”adoptiona”, joka loi laajemman iankaikkisen perheyhteisön. Emme voi jälkeenpäin tietää, kuinka paljon Joseph itseasiassa puhui uskollisille jäsenille asiasta silloin, koska myöhemmissä muisteluksissa tärkeidenkin tapahtumien päivämäärät saattavat mennä toivottomasti sekaisin.
Myöhemmin on väitetty, että LK 132:ssa luvattu korotus olisi ollut Kirkon opetuksen mukaan sidottu moniavioisuuteen niin että korotus on luvassa vain sen harjoittajille, mutta sen tekstin perusteella ei omasta mielestäni saa mitenkään sellaista käsitystä. Se ei käy ilmi näistä Journal of Discourses -teoksen teksteistäkään, jotka sisältävät pääasiassa Yleiskonferenssien puheita v:sta 1852 v:een 1879 asti (tässä kokoelmassa vain 20 osaa, niitä julkaistiin 26.1
Silloin puhuttiin paljon sinetöinnistä, ja se käsitettiin paljon laajemmin kuin vain aviopuolisot ja ydinperhe. Useista puheenvuoroista tulee mieleen, että heille tuo toimituksen merkitys oli paljon laajempi kuin puolisoiden sinetöinti meille.
Joseph Smithin motiiveista on esitetty monenlaisia vaihtoehtoisia spekulaatioita. Usein löytyy hyvin karkeasti esitettynä kaksi selitystä: 1) hän oli toivoton renttu, jonka oli pakko saada hyppiä sängystä toiseen tai 2) hän uskoi sitovansa tällä tavoin Kirkon jäsenistä koostuvan lähipiirin itseensä taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi. Esim. Fawn Brodie2 mielestäni esittää mielellään, että seksi oli hänen pääasiallisin motivaationsa, mutta se ei tunnu uskottavalta siksi, että lapsia ei ole tiedossa3. 1852 jälkeen Kirkon johtajat etsivät tosissaan mahdollisia lapsia, löytämättä muuta kuin ”mahdollisia”.
Wikipedian artikkeli joka käsittelee Myöhempien Aikojen Pyhien suhdetta moniavioisuuteen sekä johdattaa tutkimaan laajemmin tätä ilmiötä.
Meidän nykyinen näkemyksemme on usein pahasti nimenomaan Mormoneja vastaan suunnatun propagandan värittämä. Siksi olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi tuomita näitä 1800-luvun ihmisiä turhan herkästi. Myös Islam sallii miehelle neljä vaimoa nykyisinkin, mutta harvoin kuulen sitä moitittavan ”moraalittomana” sen vuoksi–päin vastoin Islamia pidetään sosiaalisesti liiankin siveänä ja moraalisena.
On tietysti mainittava, että kun vuodesta 1842 alkaen keskustelu moniavioisuudesta levisi laajemmalle Kirkon jäsenten keskuudessa (”ulkopuolisille” ei enimmäkseen vieläkään puhuttu), monet Kirkon jäsenetkin tuomitsivat moniavioisuuden (oletettavasti puritaanisen taustansa takia). Kun Joseph Smith vuonna 1844 murhattiin, ei moniavioisuudesta puhuttu mitään syytteissä, joiden nojalla hänet pidätettiin. Lähinnä todennäköistä oli, että ympäristöseuduilla pelättiin pyhien olevan poliittisesti liian vahva ryhmä–Nauvoo oli silloin Illinois’n toiseksi suurin kaupunki. Koko vyyhti on kuitenkin melko monimutkainen, eikä tässä ole tarkoitus käsitellä sitä, joten ohimennen vain tulkoon mainituksi.
Ehkä kirjoittajan täytyy tässä paljastaa jotain omia tuntemuksiaan, koska tuntuu, että lähes kaikki suhtautuvat asiaan voimakkaan tunteellisesti, milloin minkäkin seikan perusteella. Itselläni on kaksi lähestymissuuntaa: Ensinnäkin, jos lähdetään Raamatun pohjalta asiaan, on siellä useampia monivaimoisia patriarkkoja tai kuninkaita, joita pidettiin vanhurskaina ja esimerkillisinä. En ollenkaan kuvittele, että Joseph Smith, sen paremmin kuin kukaan muukaan profeetta, olisi ollut täydellinen. Hänellä oli vikoja, ja hän oli tavallinen ihminen, joka kuitenkin yritti parhaansa, ymmärryksensä mukaan. Herra näki hyväksi kutsua hänet, kuten hän kutsui Mooseksen, joka oli esim. kiivastuksissaan tappanut miehen ja jättänyt poikansa ympärileikkaamatta.
Toisekseen, elämme yhteiskunnassa, joka hyväksyy kaikenlaiset liitot. Kaksi yhdessä asuvaa ihmistä katsotaan automaattisesti ”avopariksi” joita kohdellaan avioparina viranomaisten edessä. Avioeroon taas riittää maistraattiin ilmoitus asumuserosta, ja kun sitä on kestänyt yli kuusi kuukautta, avioero astuu voimaan. Ainoastaan elatusmaksusta ja osituksesta syntyvä riita voi saada aikaan sen, että viranomaisia vaivataan sen enempää. On vaikeampaa päästä naimisiin kuin erota nykyisin; meillä on edellisestä hankalia kokemuksia.
Näistä syistä en ymmärrä sitä, miksi moniavioisuus tuomitaan niin yleisesti ”moraalittomana”. Itse en ole kiinnostunut, enkä haluaisi sen ainakaan palaavan, mutta en toisaalta ymmärrä sitäkään, että se tuomitaan niin ankarasti, ja yleensä lähinnä sillä tavalla, että vaikutelmakseni jää monen ajattelevan kysymyksessä olevan paremminkin ryhmäseksiorgian kuin järjestäytyneen yhteisasumisen muodon.
Vuonna 1852 Utah’ssa moniavioisuus siis tuli täysin julkiseksi. Jokin aika sen jälkeen siitä tuli pääasiallinen lyömäase Kirkon vastaisessa propagandassa. Tältä ajalta meillä on olemassa melko tarkkoja todisteita sen laajuudesta, ja Kirkon perheistä vain 15-20% oli moniavioisia. Tietenkin jäsenmäärässä luku on suurempi, koska lähtökohtaisesti sellaisessa perheessä on vähintään kolme aikuista. Kuitenkin kahdella kolmasosalla moniavioisista miehistä oli vain yksi ”ylimääräinen” vaimo. Mitään suuria ”haaremeita” ei siis koskaan ollut (ei siis ”Big Love” 😉 ). Toisaalta kaikissa 1830- ja 40-luvuilla tapahtuneissa erilaisissa yhteenotoissa näytti kuolleen melkoinen määrä miehiä.
Silti Mormonimiehet kuviteltiin kaikki moniavioisiksi, ja jonkinlainen ”haaremi” oli tosiaan selkeästi ihmisten ajatuksissa kun julkisuudessa esitettiin yo. ajatuksia, ja tuo sana esiintyy usein sen aikaisissa kirjoituksissa. Ja edelleen samanlaisissa tunnelmissa oltiin, kun Joseph Smithiä ja Brigham Youngia kutsuttiin ”kalifiksi” tai ”sulttaaniksi” jotka selkeästi toivat mieleen sekä haaremin että valloituksen (keskiajalta asti oli ihmisten perimätiedossa kulkenut pelko ”kalifien” uusista valloitusretkistä, ja toisaalta Ottomaanit kyllä loivatkin melkoisen valtakunnan). Eräs silmiinpistävä piirre kirkonvastaisessa agitaatiossa on ollut se, että Mormoneita ei saa päästää liian vahvoiksi, tai he valloittavat koko Amerikan (ja usein sillä tarkoitettiin koko Amerikkaa).
Negatiivinen julkisuus johti siihen, että eri syistä Mormoneihin negatiivisesti suhtautuvat ajoivat läpi lain, joka kielsi moniavioisuuden. Vuoteen 1879 asti nimittäin se oli perustuslain mukaan laillista (Corrill Anti-Bigamy Act v. 1862 kielsi sen, mutta valitusprosessi päättyi vasta 1878 Reynold vastaan Yhdysvallat -päätökseen Korkeimmassa Oikeudessa). Prosessia pitkitti se, että Kirkko väitti perustuslain takaavan oikeuden uskonnollisiin rituaaleihin, jos ne eivät loukkaa muiden oikeuksia. Sitä myös pitkitti se, että useimmat miehet eivät vapaaehtoisesti suostuneet oikeudenkäynteihin, koska se yleensä tiesi pitkää vankilassaoloa jutun pitkän käsittelyn aikana–ja monet olivat sitä mieltä, että liittovaltiolla ei ollut oikeutta viedä heidän omantunnonvapauttaan.
Prosessiin liittyy asioita, jotka eivät mairittele sen paremmin Mormoneita kuin liittovaltion viranomaisiakaan. Jälkimmäiset rinnastivat Mormonit intiaaneihin, sillä erotuksella, että siinä kun intiaaneja sai teurastaa mielin määrin, Mormoneja vastaan piti keksiä jotain jota voitaisiin ainakin kutsua lailliseksi. Mormonit taas piilottelivat liittovaltion viranomaisilta ja estivät heitä saamasta ihmisiä oikeuteen tai ainakin saamasta todisteita. Vaimot pakotettiin todistamaan miehiään vastaan vangitsemalla heidät pienine lapsineen epäinhimillisiin olosuhteisiin ilman riittävää ravintoa.
Lopulta liittovaltio myös takavarikoi Kirkon kaiken omaisuuden, ja Kirkko joutui ostamaan kaikki takaisin korvatakseen viranomaisten työtaakasta aiheutuneet kustannukset. Voidaan kysyä, onko pitkä vankeustuomio ja omaisuuden menettäminen valtiolle kohtuullinen rangaistus yhteiskunnassa, jossa aviorikoksesta ei enää rangaistu kivittämällä taikka vankilalla.
Joka tapauksessa, vuonna 1890 Kirkon neljäs Profeetta, Wilford Woodruff toi yleiskonferenssiin ilmoituksen, jonka mukaan moniavioisuus tulee lopettaa. Myöhemmin Kirkon johtava neuvosto (ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista neuvosto) ilmoitti, että ne jäsenet, jotka rikkovat tätä ilmoitusta vastaan, erotetaan Kirkosta. Usein väitetään, että moniavioisuutta silti harjoitettiin, jälleen salaa. Totuus kuitenkin on se, että jäsenet olivat jo silloin niin laajalle levinneet (Meksikoon asti, jossa se oli laillista, ja jonne siksi monet lähtivätkin), että Kirkon oli melko mahdoton valvoa asiaa.
Toisekseen, Kirkko ei voinut kieltää laillisen avioliiton solmineita miehiä pitämästä huolta puolisoistaan, vaikka maan laki oli julistanut heidän liittonsa laittomaksi–eikä siitä olisi ollut mitään hyötyäkään. Koska jokainen asiaa harkinnut ymmärtää, että kaikki mikä on laillista ei välttämättä ole moraalisesti oikein, eikä kaikki mikä on laitonta ole moraalisesti väärin, en ole valmis tuomitsemaan heitä. Tuomioistuimien standardi vankilatuomioille sellaisten kohdalla, jotka eivät tunnustaneet rikosta, oli ollut se, että todisteeksi moniavioisuudesta riitti heidän vaimojensa asuminen heidän luonaan.
Vuoden 1890 jälkeen moniavioisuudesta on taas melko vähän paperilla. Tiedämme kuitenkin, että 1900-luvun alkupuolella Kirkosta irtautuneet ryhmät pysyttelivät yhteydessä ja heillä oli yhtenäisiä käytäntöjä. Heidän kohdallaan on hankala tietää, mitä olisi pidettävä järjestäytyneenä, koska heidänkään kohdalla ei ole paljoa dokumentaatiota. Ehkä tärkein ”perustava dokumentti” heillä on Mormonin Kirjan lisäksi Woolleyn perheen traditiona suullisesti kerrottuna John Taylorin väitetty ilmoitus vuodelta, jonka mukaan siinä tilanteessa, että Kirkko (pakotettuna tai vapaaehtoisesti) luopuu moniavioisuudesta, jonkun uskollisen veljen pitää säilyttää oppi ”puhtaana” ja pitää periaate voimassa. Tuo ”ilmoitus” oli kerrottu jossain pienessä piirissä suullisesti vuonna 1886, eikä sitä mainita edes John Taylorin omassa päiväkirjassa, vaikka hän oli Kirkon Profeetta. Siinä on siis selviä salaliittoteorian aineksia.
12 nuorta naista sekä parisataa kannattajaa osoittivat mieltään Salt Lake Cityssä syyskuussa 2006.
Vuonna 1951 nämä ryhmät (joita kutsutaan myös fundamentalisteiksi) järjestäytyivät kahden erilaisen pappeustulkinnan mukaan kahden eri miehen taakse. Nämä olivat Rulon Allred ja Joseph Musser. Kumpikin väittivät Joseph Smithille palautetun pappeuden avainten olevan heillä. Näitä irtautuneita ryhmiä on jopa kymmeniä laskutavasta riippuen (Wikipediasta esimerkki), mutta Salt Lake Tribune arvioi vuonna 2005, että heitä olisi ollut USA:n ja Kanadan alueella n. 37,000. Tosin Meksikossa on edelleen jonkin verran heitä, ja Apostolic United Brethren -ryhmällä on oma temppelinsä siellä.
Nykyisin koko asia tunnetaan pääasiassa Warren Jeffsin johtaman FLDS:n takia. The Fundamentalist Church of Jesus Christ of Latter-day Saints on jakautunut kahteen pääpaikkaan, joista toinen on Coloradossa, toinen Texasissa. Se on ollut uutisissa johtajansa saaman vankilatuomion ja heidän Texasin tukikohdassaan tehdyn suuren viranomaisoperaation vuoksi. Siinä vietiin kotoaan satoja lapsia, jotka melkein kaikki on palautettu, koska heidät todettiin erittäin hyvinvoiviksi. En puolusta Warren Jeffsiä tällä, ihmisiä, jotka yrittävät elää omaa elämäänsä. On tavallaan hassua käyttää sanaa fundamentalisti sellaisista ryhmistä, jotka monissa muissa periaatteissa ovat aivan jotain muuta.
Lisäksi moniavioisuus on laillista niin monessa maassa, että on vaikea uskoa sen pysyvän laittomana kovin kauaa läntisessä maailmassa, jossa avioliitto on menettänyt merkityksensä lähes täysin laillisena instituutiona. Oheisen kartan mukaan se on kielletty Pohjois-Amerikassa, Länsi-Euroopassa ja Kiinassa sekä parissa Afrikan harvemmin asutussa maassa. Intiassa se on Hinduilta kielletty. On vaikeaa laskea tarkkaan, kuinka suuri osa maailman väestöstä elää olosuhteissa, joissa se on laitonta, mutta tuskin on kaukaa haettu, että yli puolet elää olosuhteissa, joissa laki sallii sen.
Punaisella karttaan merkityillä alueilla moniavioisuus on kielletty perustuslaissa, oransseilla se on laiton.
Edelleen länsimaissa sallivuus on niin pitkällä, että melkein mikä tahansa on sallittua. Todennäköisesti siksi useat ystävät, jotka ovat opettajia, ovat sanoneet nykyisin olevan harvinaista että lukiolainen asuu yhdessä molempien vanhempiensa kanssa, kaikki samassa osoitteessa. Eri maitten tilastoissa on melko erilaisia ja keskenään vertailukelvottomia lukuja yksinhuoltajuudesta, mutta melko varmasti voidaan sanoa, että noin kolmannes perheistä länsimaissa on yksinhuoltajaperheitä. Väitetään, että yhä useammin naiset valitsevat alunperin yksinhuoltajuuden. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, mutta näyttää siltä, että yksinhuoltajuus ei ole yhteiskuntatieteilijöitten suosittelema perhemalli.
Taloudellinen näkökulma yksinhuoltajuuteen on, että v. 2009 Britanniassa n. 2o% lapsista (eli 2.6 miljoonaa) asui perheessä, joiden käytettävissä olevat tulot olivat alle 60% mediaanitulosta. Yksinhuoltajaperheitten lapsista 52% elää vastaavissa perheissä. Suomeksi sanottuna he elivät suhteellisessa köyhyydessä. Sen jälkeen on työnsä aloittanut konservatiivihallitus, joka on rankasti karsinut juuri näiden ihmisten eniten tarvitsemia palveluita. Yhteiskunnallisesti se tarkoittaa sitä, että lapset kasvavat yhä enemmän kadulla, vaikka heillä olisikin kotona monenlaisia vain vähän aikaa sitten ”ylellisyydeksi” katsottuja kestokulutushyödykkeitä.
Huomaan nyt kirjoittaneeni tätä eri tyyliin kuin oli tarkoitus. Osittain halusin antaa hieman erilaista kuvaa moniavioisuudesta kuin varsinkin suomenkielisissä tiedotusvälineissä on annettu. Täällä kun on julkiset puheenvuorot ovat olleet joko Kirkkoa vastaan hyökkääviä tai puhtaasti FLDS:n ympärillä kiehunutta skandaalia revitteleviä.
Eri asia sitten on väitteet, että Kirkko yrittää piilotella historian tapahtumia kuten moniavioisuutta. On toki totta, että se ei ole ensimmäinen asia, jonka ihmiset kuulevat esim. lähetyssaarnaajilta, mutta enpä usko, että luterilaiset lähetyssaarnaajat kertovat maailmalle matkattuaan ensimmäiseksi Martti Lutherin antisemitismistä4.
Loppujen lopuksi tätä asiaa voisi käsitellä toisinkin. Olen kuitenkin ottanut periaatteessa neutraalin kannan, koska ymmärrän muiden tulkitsevan tätä oman kulttuurinsa kannalta, ja heidän tietonsa on usein värittynyt. MAP-Kirkkoa vastaan on tehty propagandaa monella tasolla. Joidenkin mielestä olen kirjoittanut ehkä liian puolustelevaan (apologiseen) tyyliin. Mielestäni kuitenkaan mitään varsinaista selittelyn tarvetta ei olisi, ellei Joseph Smithistä olisi puhuttu niin paljon negatiivisesti. Ajatellaanpa jos esim. Jaakobia arvosteltaisiin samalla tavalla kuin häntä.
Ilmoittakaapa toimimattomista linkeistä sekä pahoista kirjoitusvirheistä, ja antakaa kuulua mielipiteenne, jos jaksatte lukea.
Takaisin 1Journal of Discoursesin ensimmäisessä osassa väitetään, että George Watt olisi ”äänittänyt” puheita (”phonograph”), ja Wikipediassa on ”stenograph” (eräänlainen pikakirjoituskone), mutta kumpikin olisi edellyttänyt paljon aikaansa edellä olevaa tekniikkaa. Ensimmäinen kaupallinen valmistaja aloitti stenografin valmistuksen 1863, ja Edison kehitti enimmäisen fonografinsa v. 1899. On vaikea uskoa, että Italiassa ensimmäiseksi valmistettu kone olisi kovin pian päätynyt Utah’han, joten todennäköisintä on, että Watt käytti Pitman shorthand -nimistä pikakirjoitustyyliä. Watt oli kuitenkin suhteellisen taitava, joten hänen raportointinsa lienee vähemmän rosoista kuin aikaisemmat tavallisella kaunokirjoituksella kirjoitetut muistiinpanot.
[Korjaus: jossain vaiheessa englanninkielessä sanalla ”stenography” tarkoitettiin pikakirjoitusta, samoin kuin sanalla ”phonography”. ed.note. 2011-09-15-19:16]
Takaisin 2 Fawn Brodie kirjoitti kirjan nimeltä: No Man Knows My History, jossa esitetään toisaalta paljon sellaista aineistoa, jota kukaan muu ei ollut välittänyt penkoa, mutta toisaalta Brodie todellakin yrittää psykoanalysoida Josephia tavalla, joka tuntuu ottavan melko paljon taiteellisia vapauksia. Hänelle erityisen mieluisen tuntuinen teoria oli se, että Josephia ajoi epätävallisen voimakas libido, joka sai hänet ”lankeamaan” pettämään vaimoaan kerta toisensa jälkeen. Totta on toisaalta, että Emma ei hyväksynyt moniavioisuutta, ja toisaalta on vähän kaukaa haettu, että Joseph olisi avioitunut–nyt puhutaan sentään jostain, jonka hän aivan selkeästi uskoi olevan iankaikkista–naisten kanssa vain päästäkseen näiden kanssa sänkyyn. Vielä yli 40-vuotiaana.
Takaisin 3 Fawn Brodiella oli ongelma: Josephilla oli lapsia vain Emman kanssa. Jos hän olisi ollut sellainen Don Juan, kuin Brodie näköjään halusi uskoa, olisi lapsia pitänyt olla. Lapset Emman kanssa osoittivat, ettei hän ollut hedelmätönkään. Lyhyesti sanottuna Brodie esitti, että Josephilla oli käytössään joku sellainen ehkäisykeino, jota emme tunne. Miksi se on jäänyt salaisuudeksi? FAIRLDS käy läpi ehdokkaat Josephin lapsiksi, ja kaikki näyttävät mahdottomilta. Miespuolisista ehdokkaista viisi on todistettavasti jonkun muun isän linjaa, koska Y-kromosomi periytuu suoraan isän ja isoisän jne. kautta aina vanhimpiin nykyihmisistä saatavilla oleviin DNA-tietoihin asti. Joseph Smithin DNA on tutkittu, ja nämä pojat eivät voi olla suoraa linjaa hänestä, vaikka aikanaan on näin väitettykin.
Takaisin 4 Martti Luther kirjoitti 65,000-sanaisen kirjan nimeltä Von den Juden und ihren Lügen, jossa hän kehotti hävittämään Juutalaiset sekä kaiken heistä muistuttavan. Kirja oli myynnissä vielä 1900-luvun alussa, ja Natsit antoivat sille näyttävän roolin Nürnbergin joukkokouksissa.
Etsivä löytää 
Niin, moniavioisuus. Tästä olisi ihan kiva herätellä enemmänkin keskustelua, mutta yleensä kaikki yritykset osoittautuvat aika hedelmättömiksi, koska aihe on kirkossa edelleen aika iso tabu. Aika monta iankaikkista avioliittoa käsittelevää oppiaihetta olen kuunnellut, joissa ei moniavioisuuden mahdollisuutta ole huomioitu mitenkään ja jos olen kysynyt opettajalta, että kuinka nämä hänen esittämänsä ajatukset sitten toimivat, jos miehelläni olisi tuonpuoleisessa useampi vaimo, mikä siis myös nykytilanteessa olisi täysin mahdollista ja monien kohdallahan näin onkin. Tiedän monia leskimiehiä, jotka ovat ottaneet itselleen toisen iankaikkisen puolison. Vastauksena on ollut yleensä vaivautunut hiljaisuus.
Itselläni ei sinänsä ole mitään moniavioisuutta vastaan tai sitä harjoittavia vastaan. Ihmettelenkin sitä, että vasta nyt ovat suvaitsevaiset Vihreätkin havainneet, etteivät voi loogisesti puolustaa homoliittoja puolustamatta samalla myös moniavioliittojen laillistamista, koska argumentit ovat ihan samat. Minua ei siis henk. koht. haittaa jos jotkut haluavat elää moniavioliitossa, tosin mikäli oma mieheni haluaisi se voisi hieman haitata 😉 Niin kauan kuin kaikki osapuolet ovat täysi-ikäisiä, en näe tässä mitään ongelmaa.
Myös moniavioliittojen käytännön puoli on kiehtonut minua pitkään. Mm. sen takia olen auttamattomasti koukussa Big Love-sarjaan. Mitä olen kirkon historiasta lukenut, niin täysin ongelmatonta ei avioelämä luonnollisestikaan ollut moniavioisuudessa elävillä kirkon jäsenilläkään. Tunnustan toki sen, että moniavioisuudessa voisi olla paljon hyviäkin puolia ja ns. synnergiaetuja, mutta epäilen silti, että huonoja puolia olisi enemmän.
Paljon olen pohtinut myös tuota Mormonin kirjan kohtaa ”jälkeläisten herättämisestä”. Tähän lienee perustuu se, että kirkossa on ollut käytössä ainoastaan monivaimoisuus. Tosin olen pohtinut sitä, että entäpä jos mies on hedelmätön? Eikö naisella silloin voisi olla oikeus ottaa itselleen toista miestä, joka siittäisi hänelle lapsia?
Ja palatakseni kirkon alkuaikoihin, mikäli nimenomaan ”jälkeläisten herättäminen” oli moniavioisuuden harjoittamisen tarkoituksena (kuten Mormonin kirja antaisi ymmärtää) niin aika absurdilta tuntuu tässäkin valossa monien kirkon jäsenten käsitykset siitä, ettei Brigham Young ja Joseph Smith ym. olisi olleet sukupuolisuhteessa toisten vaimojensa kanssa, vaan että he olisivat olleet vain ns. ”hengellisiä vaimoja”. Vai halutaanko ajatella, että ”jälkeläisten herättäminen” tapahtuisikin vasta tuonpuoleisessa?
Joka tapauksessa toivoisin kirkossa enemmän keskustelua ja opetusta ihan teologisella tasolla moniaviosuudesta. Joku saattaisi argumentoida, ettei pidä opettaa mitään menneitä juttuja vaan keskittyä ajankohtaisempiin asioihin, mutta tämähän on ajankohtainen kysymys, viitaten jälleen noihin leskimiehiin…Tiedänpä muuten sisaria, jotka ovat laittaneet miehensä lupaamaan, etteivät ikinä tässä tai seuraavassa elämässä ottaisi toista vaimoa.
Piti myös mainita, että erittäin mielenkiintoinen ilmiö on mielestäni kirkonjäsenten melko nuiva suhtautuminen näihin fundamentalistimormoneihin tai miksi heitä nyt sitten kutsutaankaan. Ilmeisesti nuivan suhtautuminen takana on juuri moniavioisuus ja se, että heillä on otsaa kutsua itseään mormoneiksi. Ironia tuskin jää keneltäkään huomaamatta. Siis mormonit, joita vainottiin ja tapettiin moniavoisuuden vuoksi eivät tykkää ihmisistä, jotka ovat jatkaneet moniavioisuutta eivätkä siitä, että he kutsuvat itseään mormoneiksi. Aha. Mikkihän kirjoittikin oivallisesti tuosta jälkimmäisestä mormonit ja ”mormonit” blogissaan.
Kiitos kovasti hyvin esitetystä kommentistasi.
Tossapa sitä onkin pureskelemista. Joseph Smithin aikana oli käytännössä myös polyandria, ainakin häneen sinetöidyistä naisista monet ovat olleet muiden miesten vaimoja. Tosin emme tiedä käytännössä muuta kuin sen, että todennäköisesti ”avioliitolla” ei ollut samanlaista seksuaalista sisältöä kuin me nykyään ajattelemme. Ja toisaalta emme tiedä.
Mielenkiintoista on miehen hedelmättömyys. Yleensä suositellaan adoptiota mieluummin kuin lahjoitettuja sukusoluja (ehkä siksi, että niitä vauvoja joka tapauksessa syntyy).
Joka tapauksessa, omalla kohdallani olen todennut, että kunhan nyt tämän liiton ja elämän selvittää, niin sitä voi sitten joskus selvitellä niitä muita, jos tarvitaan.
Mutta olen samaa mieltä, että moniavioisuudesta pitäisi keskustella, jotta Kirkon jäsenet ymmärtäisivät historiaa paremmin. Unohdin mainita mm. Todd Comptonin In Sacred Lonelinessin, joka on sarjassaan klassikko aiheesta. Mutta juuri sen teologista merkitystä meidän olisi syytä pohtia.
En kuitenkaan usko, että ylösnousemuksen jälkeen ihmisiä pakotettaisiin moniavioisiksi. Ehkä meillä sitten on enemmän vastauksia?
Keskustelua siis! 🙂
Jäin vielä miettimään tuota moniavioisuuteen pakottamista. Niin, eihän silloin aiemminkaan ketään kait varsinaisesti pakotettu moniavioisuuteen. Esim. ensimmäisen vaimon piti aina antaa suostumuksensa siihen. Tosin jos ensimmäinen vaimo ei suostumusta antanut, häntä pidettiin ”rikkojana”. Kukaanhan ei toki tiedä mitä tämän elämän jälkeen tapahtuu ja miten asian itsekään näemme silloin. Siksi ainakin itsestäni tuntuisi hassulta alkaa mieheltäni mitään yksiavioisuus lupauksia pyytämään. Uskon kyllä vahvasti siihen, että meillä on edelleen myös siellä valinnanvapaus. Tosin onhan täysin mahdollista että valinta on sitten sielläkin kuuliaisuuden tai tottelemattomuuden ja niihin liittyvien seurausten välillä.
Tuota, ”pakottamisesta” löytyy sellainenkin argumentti jota käyttävät pääasiassa MAP-Kirkkoon lähtökohtaisesti kielteisesti suhtautuvat, jonka mukaan monivaimoisiin liittoihin pakotettiin pääasiassa alaikäisiä nuoria naisia (tiedämme, ettei se pidä paikkaansa, ja se on helppo todeta vaikkapa familysearch.org -hakujen avulla) ja että aikaisemmat elävät vaimot, jotka eivät antaneet suostumustansa, julistettaisiin jonkinlaiseen kirkonkiroukseen.
Viimemainittu onkin sitten vaikeampi todistaa puoleen tai toiseen. Toisaalta en näe, että meillä olisi todistustaakka vain siksi, että on helppo heittää tuollainen oletus, mutta toisaalta asiasta on olemassa myös päiväkirja-aineistoa. Sikäli kuin olen itse ehtinyt perehtyä julkaistuun aineistoon, en tiedä onko siitä varmaa sanottavissa. Toisaalta positiivisesti asiaan suhtautuvat ovat useinkin saattaneet liioitella positiivisuuttaan. Ja toisaalta negatiivisesti suhtautuvat ovat saattaaneet aivan yhtä usein liioitella kokemuksensa negatiivisuutta.
Kirkon vastustajat usein ottavat lähtökohdakseen Ann Eliza Youngin itse kirjoittamaansa historiaan (hänen omaelämäkertansa, yhdeksästoista vaimo, luonnehti monivaimoisuutta pahemmaksi orjuuttamisen muodoksi kuin afrikkalaisten orjuus Amerikassa). Hänestä on sanottava, että hänelle sopi oikein hyvin, että häntä mainostettiin ”naisena, joka onnistui pakenemaan moniavioisesta Utah’sta”–luonnehdinta, joka sisältää mielessäni sen oletuksen, että naiset joutuivat pääasiassa vastentahtoisesti osallistumaan monivaimoisuuteen.
Kaikki mitä tässä luettelen, on argumentti sen puolesta, että en haluaisi näistä lähtökohdista joutua tuomitsemaan eri osapuolten välillä.
Toisaalta juttu on niin, että siten kuin yhteiskunnallinen keskustelu etenee, on tosiaan todennäköistä, että seksuaalisen vapautuksen kannattajat näkevät, että on epäjohdonmukaista puolustaa kaikkia muita yhteiselämän muotoja kuin moniavioisuutta (mukaanlukien polyandrian, eli useamman miehen ja yhden naisen muodostamia yhteistalouksia).
Ja toisaalta, tilanteessa jossa kuulee vuorotellen (avioliitossa elävien) miesten tai naisten olevan tyytymättömiä sekä määrällisesti että laadullisesti sukupuolielämäänsä, on ehkä turha korostaa liikaa moniavioisuuden ns. seksuaalista logistiikkaa.
Ann Youngin kirja löytyy täältä.
homoja ootte kaikki
[Todella hyvin mietitty, syvällinen kannanotto. Tässä on hyvä esimerkki siitä, millaiset kommentit varmimmin tulevat poistetuksi. Jätettäköön tämä siis esimerkiksi.]
(Edit 28.1.2012 00:49)
Olen normaali luterilainen mies, joka ei paljon uskonnosta ole koskaan perustanut. Ajauduin tälle sivulle sattuman kautta kun tänään töistä päästyäni käveltyäni Helsingin rautatieasemalla nuori tyttö tuli kysymään minulta olenko koskaan kuullut Taivaallisesta Äidistä. Hieman häkeltyneenä vastasin hänelle, että en ole Taivaallisesta Äidistä kuullut. Tämän jälkeen tyttö kysyi tahtoisinko nähdä mistä on kyse. Totesin tytölle, että minulla on kiire junaan ja poistuin paikalta. Tyttö huusi perääni, että minun tulisi miettiä asiaa. Asia jäi kaivamaan minua kotiin päästyäni lähdin tutkimaan asiaa internetistä ja jäljet näyttivät johdattavan mormonismiin.
En tiedä juuri mitään mormonismista. Minulla on vain vääristyneet, kliseiset mielikuvani mormonien moniavioisuudesta ja erilaisista normaalille luterilaisille arkipäiväisiltä tuntuvien nautintojen kielloista (kahvi, alkoholi, tupakka ym.). Olenkohan päätynyt oikeille jäljille tutkimuksissani? Kuuluuku Taivaallinen Äiti mormonismiin? Tehdäänkö mormonismissa jonkinlaista lähetystyötä?
Näillä sivuilla on mielenkiintoisia ja asiallisia kirjoituksia ja ennen kaikkea ne on huolellisesti ja maltilla kirjoitettu ilman ylimääräistä uskonnollista kiihkoa.
MIguel, kiitos kommentistasi. Jos luit tämän kirjoituksen moniavioisuudesta tiedät siitä enemmän kuin keskivertomormoni.
Taivaallisesta äidistä en ihan heti keksi suomenkielistä järkevää artikkelia, mutta jos hallitset ollenkaan englantia, löytyy vaikkapa mun tällainen juttu jossa myös viittaan toiseen juttuun, jossa itse asiassa on noin tunnin mittainen keskustelu asiasta.
Ko. jutussa asiaa tarkastellaan kriittisesti, joka ei siis tarkoita sitä, että etsitään pelkästään negatiivisia asioita, vaan yritetään käydä läpi asian eri puolia. Itse olen sillälailla ihan täysin uskossa, että minulla ei ole mitään ongelmia kirkon kanssa tai kriittisen tarkastelun kanssa. Muiden jäsenten kanssa tosin on joskus erimielisyyksiä. 😉
Minun uskoani ei horjuta se, että ymmärrän myös profeettojen olevan vajavaisia ihmisiä (parhaita esimerkkejä tulee mieleen vaikkapa Mooses, joka itseasiassa tappoi ihmisen ennen kutsuaan, tai Joona, joka kutsunsa jälkeen lähti pakoon). Ihmisillä on väkisin mielipiteitä, joten vaikka Pyhä Henki vaikuttaisi heissä, niin myös ne mielipiteet tuppaavat suodattamaan sitä vaikutusta. Siksi esim. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtajilla on ollut mielipiteitä, jotka saattavat meidän mielestämme ovat melko outoja.
Valitettavasti näyttää siltä, että meitä usein ymmärretään tarkoituksella väärin. Sellainen tämä maailma näyttää olevan myös muiden uskontojen suhteen.
Muuten niistä kielloista: olet oikeassa, että emme halua saastuttaa Jumalan luomaa ruumistamme myrkyillä, kuten alkoholi, tupakka, huumeet (ml. reseptilääkkeiden väärinkäyttö). Kahvin ja teen suhteen olen joskus ajatellut, että se on asia, joka tekee meidän uskostamme näkyvän ilman että muuten teemme siitä suurta numeroa. Mooseksen laissa israelilaisia käskettiin pitämään esiliinaa, josta vähintään helma on aina näkyvissä, jotta he erottuisivat (tuossa on vähän omaa tulkintaa mukana). Muita nautintoja ei ole tietääkseni ”kielletty” mutta uskoisin, että kohtuus kaikessa on tärkeä periaate. Seksiin suhtaudun hyvin avoimesti enkä ymmärrä sen demonisointia. Se täydentää avioliiton niin, että mies ja vaimo ovat todella yhtä, jos siihen suhtaudutaan oikein.
Ja vielä haluan muistuttaa, että uskomme keskipisteen tulee olla Herra Jeesus Kristus, jonka armosta ainoastaan voimme tulla Isän eteen. Se, olemmeko muiden mielestä kristittyjä, on minusta itsestäni melko yhdentekevää. Minä tiedän saaneeni syntini anteeksi sekä Jumalallista apua heikkouksissani.